Tumman kumppanin saaneet alkavat haluta vaaleaa. Turvallisen kumppanin saaneet kaipaavat jännittävää ja vaarallista. Vanha tuttu puoliso vaihdetaan uuteen mielenkiintoiseen. Monikaan ei halua sitä mitä on, kurkitaan muualle, etsitään aina parempaa. Mikä on parempi? Ehkä unelma, joka ei toteudu.


Toki tunteet kuolevat, ihmiset ja tilanteet muuttuvat, on aika aloittaa uutta. On suhteita, jotka ovat vahingollisia ja jopa vaarallisia ja niistä on päästävä pois. Mietin kuitenkin tätä nykyajan "olen-karkkikaupassa-haluan-kaikkea" -meininkiä. Siihen olen itse törmännyt ja kerron vaan omista katkerista kokemuksistani, jotka ovat tehneet minusta kyynisen vanhan eukon.


Suomalaista miestä haukutaan ahkerasti. Se on juntti, ei tajua tunteista, ei osaa käsitellä naista, mitä milloinkin täydellinen nainen haluaa arvostella. Minulla on eniten miespuolisia ystäviä ja arvostan sitä, miten hienosti he kertovat tunteistaan, elämästään, toiveistaan. He ovat yrittäneet vilpittömästi suhteissaan virheineen päivineen. On aika hankalaa tuoda todellista itseään esille jos kumppanin asenne on aamusta iltaan se, että mies on pikkupoika, joka ei koskaan kasva aikuiseksi, jota pitää moittia, että se oppisi jotain, sitä pitää ohjata, pukea, tehdä Mies. Ehkä nainen onkin oikeassa, en tiedä, enhän elä hänen elämäänsä. Varmaa on kuitenkin se, että jos nainen alkaa suhteesssa olemaan enemmänkin äiti, jokin menee pieleen.


Suomalaista naista haukutaan myös ahkerasti. Se ei ole yhtään niin ihana kodinhengetär kuin venäläinen tai thaimaalainen tai what ever. Se saisi kiinteyttää reisiänsä, poistaa raskausarvet, käyttää meikkiä/lopettaa meikin käytön, ihan mitä vaan. Nainen olisi ihana jos sen rinnat ei roikkuisi vaan pullahtaisivat kattoa kohden. Olisit ihana jos et olisi kuusikymppinen vanha ämmä. Jotkut miehet ovat kertoneet ihan rehellisesti, etteivät halua olla vanhenevan kumppaninsa kanssa. Varmaan niin mutta on pakko miettiä, eikö sama vanheneminen koske myös miestä?


Rakkaus näyttää aika ehdolliselta useissakin tapauksissa. Jatkuva vuosiakin kestävä valitus tekee suhteesta piinaa, se alentaa ihmistä, miestä ja naista. Sitä paitsi on ajan hukkaa käyttää vuosia ja jopa vuosikymmeniä siihen. Jos kerran ongelma on se, että on yhdessä täysin sopimattoman ihmisen kanssa niin lopetetaan valitus ja etsitään se Unelmien Ihminen. Juuri sellainen, että voisi lopulta keskittyä kaikkeen muuhun ihanuuteen. Ei tarvitse loukata toista, ei kannata yhdessäkään perehtyä olemaan toiseen tyytymätön. Jos siitä tosin jotain saa ja se sopii kummallekin niin nauttikoot sitten siitä.


Ainakaan minä en ole koskaan tavannut uljasta ritaria, joka tulee uljaalla ratsulla ja tarjoaa valtakuntiaan. En ole tosin sellaisesta ikinä haaveillutkaan. Eteeni on tullut kälyisellä aasilla matkaavia nuhjuisia kulkureita. Ihania, inhimillisiä, rehellisiä  miehiä. Suhteet eivät ehkä kestäneet mutta olivat antoisia ja oli ilo ja kunnia tuntea nämä tyypit. Tapasin matkallani myös näitä mitätöijiä. Onnea heille valitsemallaan tiellä. Nirppanokkien elämä mahtaa olla ankeaa.